Tämän päivän tunnilla sain taas Rubenin. Ensi kerralla kuulemma voisin sitten koittaa Offia.

Kuvia otti rakas siskoni ja niitähän riittää.

Tässä pistän Offia kuntoon, kun aluksi luulin sillä meneväni.

Minä ja Ruben mennään edellä ja Offi perässä.

Ylemmässä kuvassa mennään alkukäyntejä. Ruben vaikutti aika reippaalta. Ravissa sitten (alempi kuva) kaasuteltiin menemään. Hieman oli ohjaus hukassa, vaikka nyt satula pysyi paremmin, eikä menty vinossa.

Ruben sai virtaa, kun läheiselle laitumelle tuli suomenhevonen juoksemaan. Ei oikein mennyt  superhyvin meidän tunti. Ihan hyvä kyllä saada kokemuksia muistakin hevosista kuin "automaateista". Laukka jätettiin jälleen väliin ja ihan hyvä niin. Ravissakin riitti tekemistä.

Joka sivulla oli tarkoitus tehdä voltti, mutta välilä mentiin pitkät suorat niin hurjaa vauhtia, että voltti jäi tekemättä.

Lopputunnista sitten Ruben koitti ennakoida tunnin loppumista ja töksäytti ravin koko ajan käyntiin ja sitten olikin kova työ saada Ruben takaisin raviin. Loppukäynneistä sai sitten olla tarkkana, ettei Ruben kaasuttanut keskelle ennen aikojaan.

Tällä hevosella kyllä on ihan mukava mennä välillä. Oppii ainakin ohjauksesta asioita. Ruben tuntuu herkältä hevoselta.