Olen pohdiskellut ulko-ohja ja ulkopohje juttuja. Ulko-ohjan tuen muistan kyllä. Ehkä sitä tukea on joskus jopa liikaa. Pohkeet taas unohtuvat joka hetkessä.

Alemmasta kuvasta varsinkin huomaa pohkeiden huitelevan ties missä.

Parin kesän takaisin istuntakurssi kyllä auttoi yläkehon hallintaa volteilla. Siihen olen ihan tyytyväinen. Viime tunnilla sain myös opettajalta kehuja parantuneesta istunnasta ja tasapainosta. :)

Myös tulevaisuuden tavoitteet ovat olleet mielessä. Aikaisemmin oli tarkoitus kokeilla ratsastaa jonkun kanssa tässä lähellä olevilla hevosilla. Toisella hevosella kuitenkin todettiin epilepsia ja se on kaatunut muutaman kerran ratsastaessa. Toinen hevonen toki on ihan kunnossa. Liikunta varmasti tekisi hyvää sairaalle hevoselle. Ehkä sitä voisi pitää käsihevosena matkassa mukana? No, sitten joskus.. Ensi kesänä?

Vähän enemmän lähitulevaisuudessa siintää Ruben. Sillä haluan kyllä oppia ratsastamaan paremmin ja tasaisemmin. Muutenkin olisi hyvä ratsastaa mahdollisimman paljon eri hevosilla. Uskallankohan joskus kavuta sen ison suomenhevosen selkään? En kyllä tiedä onko se edes tuntikäytössä.

No, tämmöistä höpinää tällä kertaa. Olisipa jo torstai ja ratsastustunti. :)