Kurssi on nyt takana päin. Jokaista lihasta kolottaa, mutta into olisi hirmuinen kokeilemaan opittuja asioita tutulla hevosella.

Oli aika jännittävää mennä vieraalle tallille ja opetella uusia asioita vieraalla hevosella. Luulen, että olisin saanut kurssista enemmän irti, jos olisin käynyt parilla tunnilla ennen kurssia. Muutama ensimmäinen päivä menikin siihen, että tutustui hevoseen. Hieman jännitti, mutta keskiviikkona oli jo rento olo ja asiat sujuivatkin paremmin.

Maanantai 8.6.

Esittelytuokion jälkeen tehtiin erilaisia harjoituksia jumppapallolla. Keventäminen pallolla oli aika työlästä. Kaisa korjasi jokaisen asentoa. Pallon päällä kokeiltiin myös miten lonkka liikkuu käynnissä ja ravissa.

Sitten haettiin hevoset pienen kävelymatkan päästä laitumelta. Sain tiiviiseen pakettiin käärityn Sirun (kesäihottuma), jonka askel oli tallille kävellessäkin erittäin reipas. Sirua harjatessa hevonen potki mahaansa ja heilutteli päätään. Siitä alkoi epävarmuus hiipiä mieleeni. Jos se potkiskelee minun ollessani sen selässä, jännitän varmasti.

Tiesin heti Sirun selkään noustessa, että en pystyisi siellä rentoutumaan. Sain vaihtaa reippaasta Sirusta Mantaan, joka sekään ei madellut. Kokeiltiin tempon vaihteluja pelkällä asennolla. Ravissa yllätyin erittäin pomppivaa kyytiä. Taisin heilua kuin perunasäkki. Tuntui, että hevosen etupää laski ja takajalat ponnistivat kovasti ja minä lensin suoraa eteenpäin jokaisella askeleella. Harjoitusravia en edes kokeillutkaan.

Tunnin jälkeen saatiin jokainen palautetta loppukäyntien aikana. Meitä oli kuusi, joten loppukäynnit venyivät aika pitkiksi. :) Pitkin ohjin oli hyvä kokeilla pysähtymistä tai vauhdin hiljentämistä.

Tiistai 9.6.

Tehtiin aluksi harjoituksia joilla koettiin miten hevonen kokee ohjat. Ratsastaja otti ohjat ja "hevonen" piti ohjien toisesta päästä kiinni ja laittoi silmät kiinni. "Hevonen" antoi myös palautetta ratsastajalle. Itse ollessani ratsastajana yllätyin miten olematon liike tuntui. Sitä ei ulospäin edes huomannut. Kokeiltiin miltä tuntuu, jos ratsastaja kiskoo ohjista tai nykii niillä. Ei tuntunut kivalta. Meillä oli ohjat vain käsissä, joten kuolain suussa täytyy tuntua vielä herkemmin. Kokeltiin ohjilla myös miten ratsastajan asento vaikuttaa pystyssä pysymiseen. Jos oli kädet edessä (ei kyynerpäät kyljissä) ei käsillä ollut yhtään joustovaraa ja kun "hevonen" nykäisi itsensä syömään ruohoa niin johan lennettiin. Samoin kävi, jos jännitti jotakin paikkaa. Rentona, mutta joustavana, kyynerpäät kyljissä ei hievahtanutkaan.

Lähdettiin hakemaan hevoset ja siinä samassa alkoi kaatosade. Se taisi olla helpotus Sirulle, koska ötökät hävisivät. Mantan selkään päästessä sade unohtui. En edes huomannut koska se loppui. Onneksi vaimo oli ottanut meille sadetta pitävät takit mukaan.

Kokeiltiin kääntymistä. Sitä oltiin testattu jo jumppapallolla. Vastapäivään mennessä sujui paremmin. Ravissa oli taas täysi työ pysyä kyydissä ja oli vaikea keskittyä kääntämiseen. Siru ja Olli menivät kuin höyryveturit, joten ne menivät aika usein uran sisäpuolella ja tuntui, ettei mistään löytynyt hyvää rakoa tehdä voltteja.

Alkutunnista Manta säpsähti. Se hypähti paikallaan hieman ja minä olin heti harjassa roikkumassa. Oli hyvä nähdä, että hevonen ei pelästyessä rynnännytkään täyteen laukkaan, eikä Manta siinä samassa kohdassa sitten enää reagoinut eikä sen enempää tuijotellut. En tiedä mitä se säikähti, mutta kovasti se katseli pientä katosta, jonka katto piti ääntä sateella.

Ravattiin enemmän tänään. Lopputunnista alkoi puhti loppumaan ja tuntui, ettei oikein mikään onnistunut. Vaikka puhun tässä tunnista niin ratsastettiin kyllä vähintään puolitoista tuntia. Teoriaa taisi olla saman verran.

Keskiviikko 10.6.

Jumppapallolla kokeiltiin miten lonkka liikkuu laukassa.

Manta alkoi käydä jo tutuksi ja tunnistin sen sieltä kaikkien muiden joukosta. Se taisi yrittää seisoa kaverinsa takana, koska olen varma, että se tunnisti minut jo kaukaa. "Perunasäkki" tuli hakemaan.

Nyt ei Mantan selässä jännittänyt yhtään. Pystyin olla aika rentona koko tunnin ja sen huomasi. Tehtävät onnistuivat paremmin, vaikka myötäpäivään voltit olivatkin aika vaikeita vieläkin. Kaisa tuli pönkäämään lonkkaa oikeaan asentoon ja se auttoi sen hetken kun käännyttiin. Sitten taas seuraava kääntyminen ei onnistunut. Lonkka ei totellut minun tahtoani. :)

Ravikin sujui paljon paremmin, kun pysyin rentona. Enää se ei tuntunut niin pomppivalta. Päätin sitten olla kokeilematta laukkaa. Nyt se vähän harmittaa kyllä. Ajattelin, että parempi lopettaa hyvään fiilikseen ja onnistumiseen. No, olisihan se laukkakin saattanut onnistua. Kuka tietää.

Saatiin taas loppukäynnissä henkilökohtaiset palautteet. Paras palaute oli kyllä se, että hevonen teki mitä pyysin. Huomasin itsekin, että kyynerpäät pysyivät aika hyvin kyljissä, joka on ollut ikuisuusongelma.

Kurssi loppui ihan liian pian. Juuri kun pääsi vauhtiin ja alkoi rentoutua niin se jo loppui. Ensi vuonna menen kyllä uudelleen.

Olen ylpeä vaimostani, joka kehittyi suurin harppauksin kurssin aikana.