Aamun yksityistunti oli ihan hyvä. Tällä kertaa ei jännittänyt mikään ja tunnin jälkeen ei tuntunutkaan siltä että olisi ylittänyt itsensä.

Jalustimesta jalustimeen meni tällä kertaa kuminauha. Sellainen jumppassa käytettävä. Se pitää ratsastajan jalat oikeassa kohdassa. Ravissa jalustimet menivät koko ajan kohti kantapäitä, johtuen jalan väärästä asennosta. Oli aika huono keventää jalustimet kantapäissä. :) No, kyllä se siitä alkoi menemään ainakin sisäpuolen jalassa jalustin pysyi hyvin lopputunnista.

Tunnilla keskityttiin pitämään selkä suorana, vaikka mentiin isoa ympyrää. Kaisa neuvoi kallistamaan päätä hivenen ulospäin ja se auttoi.

Loppukäynnit menin ilman jalustimia. Kaisan pienen pieni tyttö tuli kentälle heittelemään palloa, joka voisi olla jännityksen aihe minulle, mutta pysyin rauhallisena enkä paljon edes kiinnittänyt palloon huomiota. Piti tosin väistää hieman pikkutyttöä, joka näytti siltä että haluaa itsekin selkään. :)

Nyt tuleekin hirmuisen pitkä tauko ratsastukseen; 9 piiitkää päivää. :o Tällä viikolla ei ole vakiotuntia ja ens viikolla oli työt niin ettei pystynyt ottaa yksityistuntia.

Uskalsin käydä pelottavassa nurkassakin. :)

Kuvaajaa ei ollut mukana, mutta laitetaan koristeeksi kolmannesta yksityistunnista laskeutumiskuva.

1242730439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rondo ja Eta olivat olleet Varjo-tallilla kisoissa ja sijoittuivat 60 cm:n luokassa. Hyvä hyvä!