Tänään oli sitten tunti nro 2. Sain jälleen Una-issikan alleni. Una oli levoton kaikista ötököistä ja käynnissä olikin vaikea pitää reipasta tempoa yllä. Ei auttanut raippakaan.

Taivas oli hienon näköinen. Yksikään pilvi ei osunut porottavan auringon eteen, ja kuuma tuli. Minun lisäksi oli vain toinen ratsastaja, se alkeistäti.

Aluksi mentiin taas käyntiä ja pujoteltiin tötteröitä. Ensin oli erimittaiset jalustimet ja pysähdyin niitä säätämään. Silti tunnuin olevani ihan vinossa. Opettaja Marjut sitten huomasi satulan olevan vähän vinossa. Johan helpotti ja suorassa jatkettiin.

Tehtiin ravipätkiä yhdellä pitkällä suoralla. Sitten mentiin ravissa koko ajan ja tehtiin voltteja. Tai ainakin yritettiin. Viimeksikään ei onnistunut ravissa pysyminen voltilla. Minun kädet ja jalat eivät tee yhteistyötä. Kun yritän asettaa hevosta ja käyttää ohjia niin pohkeet elävät omaa elämäänsä. Taisin saada tehtyä yhden ainokaisen voltin ilman siirtymisiä. Jee!

Sitten laukkaa!

Pyysin saada koittaa taas laukata. Jälleen oli suuria ongelmia saada Una nostamaan laukan. No, sen verran edistystä tapahtui, että lukuunottamatta ensimmäistä nostoa joka kerta sain nostettua laukan, vaikka se olikin vain muutaman askeleen mittainen. Yhden kerran taidettiin mennä peräti kolme askelta. Edelleen tuntuu, että nojaan hirmuisesti eteenpäin. Kuvassa en kuitenkaan näytä kovin etukenossa olevan. Toinen ongelma laukassa on etten saa Unaa pysymään uralla vaan se lähtee heti kohti keskustaa.

Jälleen tunti loppui aivan liian aikaisin. Seuraava ryhmä lähti maastoilemaan ja minä mietin koskahan sitä olisi niin taitava, että pääsisi itsekin.

Onneksi kaikki jännitys on tipotiessään. Tuntuu, että vauva-aika on pidentänyt pinnaa ja poistanut turhia jännityksiä. Vauva-aika toi myös monen monta liikakiloa. Raskaudesta onneksi ei kiloja jäänyt..

Seuraava tunti on keskiviikkona.