Tästä tunnista en ollutkaan kirjoittanut vielä. Helmikuussa sain Romanssin tunnilla. En aikaisemmin ollut sillä mennytkään. Tehtiin pujotteluita käynnissä ja pysähdyksiä ja muuta sellaista. Kentän vierestä menee pieni hiekkatie, jossa harvoin on mitään elämää.

Menin Romanssilla juuri kujan viereiseen nurkkaan, josta lähdettiin pitkää sivua käynnissä. Kujaa viiletti takaa päin koliseva tyhjä tukkirekka. Romanssi käänsi korvat ääntä kohti ja tunsin sen selän jännittyvän. Kun rekka oli kohdalla, Romanssi teki kolme isoa pukkia. Pidin satulan etukaaresta kiinni ja jaloilla tarrasin hevoseen ja pysyinkin kyydissä. Tippuminen oli kyllä tosi lähellä.

Lopputunnin jännitin sitten, että rekka tulee takaisin sieltä metsästä. Tulihan se sitten. Kaisan ohjeen mukaan rentouduin ja suoritettiin rauhassa tehtävää, joka oli kesken. Rekka meni ohi huomattavasti hiljempaa, eikä kolissut niin kovasti.

Tästä tunnista taisi Romanssi-jännitys jäädäkin ja samoin jännitän aina, kun kujalla menee jokin ajoneuvo.