Uusi blogi löytyy täältä:

http://pusikkoratsastaja.blogspot.com/

Alemmasta kuvasta varsinkin huomaa pohkeiden huitelevan ties missä.

Parin kesän takaisin istuntakurssi kyllä auttoi yläkehon hallintaa volteilla. Siihen olen ihan tyytyväinen. Viime tunnilla sain myös opettajalta kehuja parantuneesta istunnasta ja tasapainosta. :)

Myös tulevaisuuden tavoitteet ovat olleet mielessä. Aikaisemmin oli tarkoitus kokeilla ratsastaa jonkun kanssa tässä lähellä olevilla hevosilla. Toisella hevosella kuitenkin todettiin epilepsia ja se on kaatunut muutaman kerran ratsastaessa. Toinen hevonen toki on ihan kunnossa. Liikunta varmasti tekisi hyvää sairaalle hevoselle. Ehkä sitä voisi pitää käsihevosena matkassa mukana? No, sitten joskus.. Ensi kesänä?

Vähän enemmän lähitulevaisuudessa siintää Ruben. Sillä haluan kyllä oppia ratsastamaan paremmin ja tasaisemmin. Muutenkin olisi hyvä ratsastaa mahdollisimman paljon eri hevosilla. Uskallankohan joskus kavuta sen ison suomenhevosen selkään? En kyllä tiedä onko se edes tuntikäytössä.

No, tämmöistä höpinää tällä kertaa. Olisipa jo torstai ja ratsastustunti. :)

Unan sain alleni ja heti alkukäynneistä asti olo oli varma ja tasapainoinen. Sääkin oli jälleen mukavan lämmin. Nyt ei onneksi enää paarmat ole niin paljon hevosten kiusana.

Alkutunnista tehtiin ravissa voltteja niin, että aluksi kevennettiin koko ajan ja sitten jätettiin kevennys pois volteilla. Se meni ihan hyvin. Nyt alkoi saada kunnolla tuntumaa ulkopohkeeseen. Huomasi miten pienillä painalluksilla sai hevosen kääntymään jyrkemmin. Ja tosiaan pystyi jättämään koko ulkopohkeen pois, jos meinasi voltista tulla liian jyrkkä.

Sitten sain kokeilla miltä tuntuu istua kevyessä istunnassa käynnissä ja sitten ravissa. Kokeiltiin myös ylittää ravipuomia. Hyvin sekin sujui. Vähän kompuroitiin kerran, mutta ei se paljon tahtia haitannut.

Sitten oli vuorossa lisää tasapainoiluharjoitusta. Ohjat sidottiin kaulalle ja jalustimet nostettiin ylös. Ravasin monta kierrosta kädet sivuille nostettuina.

Lopuksi vielä laukannostoja.

Välillä päästiin oikein kunnolla kiihdyttämään ja mentiin kuin villissä lännessä konsanaan. Oli kivaa!

Tunti oli kokonaisuudessaan mukavan haastava ja oli mukava kokeilla uusia juttuja. Oli ihanan rento tunnelma. Hitsit, sain Unan pysymään ravissa koko tunnin eikä muutenkaan ollut mutkia matkassa. Jos tätä tahtia kehittyisin jokaisella tunnilla niin pääsisin ensi kesänä varmaan vaelluskurssillekin. Kestäisiköhän peppu kolmena päivänä 15 tuntia ratsastusta? :D

Iloisesti yllätyin, kun ratsastuksenopettaja kysyi haluaisinko mennä rauhalliselle maastolenkille. Tunnilla ei muita tyyppejä sitten ollutkaan. Kaksi tallin työntekijätyttöä lähti mukaan ja opettaja jäi niittämään lampaille rehua.

Pitää tähän väliin mainita, että Off näyttää aina tyytyväiseltä. Alahuuli roikkuu. :)

Tytöt menivät edellä reippaalla pikkuissikalla ja jätti-suomenhevosella. Minä yritin pysyä perässä Offilla. Reippaasti Off tuntui menevänkin suurimman osan ajasta. Sade vain yltyi.

Ensin mentiin pellonreunoja ja vähän ravattiin. Kaukana olevilla laitumilla oli hevosia ja mentiin ihan sen laitumen viertä pitkin. Hevoset kaasuttivat katsomaan ja hirnuivat. Saavuimme sitten pikkuruiselle hiekkakujalle, jossa jouduimme kaasuttamaan rekkaa karkuun. En tiennyt yhtään miten kauas meidän pitäisi ravata ja rekan ääni lähestyi takaa. Kohta sitten kurvasimme vasemmalle ja rekka jatkoi suoraan.

Kohta rämmimme metsässä. Off sai puoli peltoa kauraa suuhunsa, kun ylitimme pienen pellon. Menimme jonkun puutarhan läpi ja ulkorakennuksen takaa, jossa oli puupinoja ja rikkinäisiä pyöröpaaleja.

Metsien jälkeen menimme hiekkatietä ja ravattiin muutama pidempi pätkä. Off lähti muutaman kerran laukkaamaan, kun meinattiin jäädä reippaampien hevosten joukosta. Oli ihana kuunnella kavioiden kopsetta ja katsoa edellä meneviä hevosia. Ei ollut koko reissun aikana yhtään jännitystä eikä mitään havaittavissa.

Käännyttiin takaisin päin ja ravattiin vielä lisää. Off muutti hyvin tempoa miten halusin. Ei tarvinnut juurikaan käyttää edes pohkeita.

Toivottavasti pääsisi pian taas maastoilemaan ja vaikka kunnolla siellä laukkaamaankin. Siellä on kuulemma hyvä laukkasuora jossakin ja on mahdollista päästä vaikka 5 tunnin vaellukselle. No, ehkä tunti riittää näin aluksi. :)

Kuvia otti rakas siskoni ja niitähän riittää.

Tässä pistän Offia kuntoon, kun aluksi luulin sillä meneväni.

Minä ja Ruben mennään edellä ja Offi perässä.

Ylemmässä kuvassa mennään alkukäyntejä. Ruben vaikutti aika reippaalta. Ravissa sitten (alempi kuva) kaasuteltiin menemään. Hieman oli ohjaus hukassa, vaikka nyt satula pysyi paremmin, eikä menty vinossa.

Ruben sai virtaa, kun läheiselle laitumelle tuli suomenhevonen juoksemaan. Ei oikein mennyt  superhyvin meidän tunti. Ihan hyvä kyllä saada kokemuksia muistakin hevosista kuin "automaateista". Laukka jätettiin jälleen väliin ja ihan hyvä niin. Ravissakin riitti tekemistä.

Joka sivulla oli tarkoitus tehdä voltti, mutta välilä mentiin pitkät suorat niin hurjaa vauhtia, että voltti jäi tekemättä.

Lopputunnista sitten Ruben koitti ennakoida tunnin loppumista ja töksäytti ravin koko ajan käyntiin ja sitten olikin kova työ saada Ruben takaisin raviin. Loppukäynneistä sai sitten olla tarkkana, ettei Ruben kaasuttanut keskelle ennen aikojaan.

Tällä hevosella kyllä on ihan mukava mennä välillä. Oppii ainakin ohjauksesta asioita. Ruben tuntuu herkältä hevoselta.

Kahdeksan tippumista on koettu ja jokunen läheltä piti tilanne. Ei kuitenkaan sen enempää. Näitä tippumisia nyt tarkastellaan lähemmin. Harmi kun yksikään sivuloikka, pukittelu tai muu tippumisen aiheuttama tilanne ei ole ikuistettuna mitenkään muuten kuin aivoni syövereissä.

Ensimmäisen kerran tipuin vuokrahevoseni selästä yrittäessäni laukata. Jalustimet lähti jaloista ja sitten vain liu´uin kylkeä pitkin maahan. Kovasti sen jälkeen nauratti ja sanoin kaverilleni, että enää 99 jäljellä.

Seuraava tippuminen tapahtui samaisella hevosella, mutta en yhtään muista millainen tilanne se oli. Silloin ei enää naurattanut.

Kolmas tippuminen tapahtui ravitallilla ravurilla ratsastaessa hämärässä. Päätimme kanssaratsastajan kanssa laittaa otsalamput päälle. Lamppua piti kääntää ja sitä piti pitää toisella kädellä. En varautunut siihen, että hevoset luonnollisesti säikähtäisivät sellaista yhtäkkistä valoilmiötä. Sivuloikassa siis en pysynyt matkassa kädet lamppua pidellen. Oli kova työ päästä takaisin hevosen selkään siellä pellolla. Kankea olin jo silloin.

Neljäs ja viides tippuminen tapahtui samalla kerralla kaverin juoksuttaessa minua yhdellä ravitallin hevosella liinassa. Pukkiennätys kipusi nollasta kolmeen pukkiin, mutta sitten neljännellä tipahdin.

Seuraavat tippumiset tapahtuivat Tillintallilla. Ensin muksahdin Veton selästä kaksi kertaa peräkkäin, joista olen kirjoitellut enemmän joskus huhti-toukokuun aikoihin.

Sitten muksahdin vielä Reetun selästä. Vaimo tippui Rondon selästä ja Reetu pelästyi tätä tapahtumaa ja sitten mentiin ja minä lensin kuin leppäkeihäs.

Yksi läheltä piti tippuminen oli Romanssin kanssa, kun tyhjä tukkirekka kaasutteli kentän ohi ja Romanssi pelästyi. Pysyin kuitenkin kyydissä ja pukkiennätys meni melkein rikki. Pysyi kuitenkin siinä kolmessa. Neljättä en enää olisi pysynyt.

Seuraavaa tippumista odotellessa. :)

Vetolla tuli ratsastettua monet kerrat kentällä ja maastossa, satulalla ja ilman. Jarrua Vetolla ei tarvinnut. Rauhallisempaa hevosta ei taida maailmasta löytyä. Silti tuli tiputtua sieltä selästä.

Hyvästi Veto.

Kuvassa vasemmalla minä Rubenin kanssa, keskellä Una ja Off on sitten oikealla.

Pääsimme vastalanatulle kentälle ratsastelemaan. Ensimmäinen tehtävä oli saada hevoset menemään nurkat oikomatta. Pitkin ohjin se olikin aika haastavaa. Ruben on korkeampi ja kapeampi kuin Una ja tuntui, etteivät pohkeet koskettaneet hevosen kylkiä juurikaan. 

Ruben meni paljon reippaammin kuin Una. Jossain vaiheessa se alkoi hangoitella vastaan ja sain opettajalta raipan. Se olikin sitten menoa. Raippa piti pitää hevosne näkymättömissä. Riitti, että se oli mukana. Sitten ravi tuntuikin välillä olevan sellaista puoliksi laukkaa.

Kentällä tuntui vallitsevan pienoinen kaaos aina välillä. Koko tunti meni siihen, että yritin saada satulaa suoraan. Se liusui aina toiselle kyljelle ja oli hankala pysyä tasapainossa.

Tästä kuvasta näkyy miten vinossa mentiin. Kokeiltiin pitkin tuntia kiristellä satulavyötä ja opettajan kanssa yhteistuumin siirrettyä satulaa keskelle, mutta joka kerta se valui kyljelle. Ennen tuntia huomasin Rubenin selässä patin. Se oli keskellä selkärankaa ja tuntui kuin kaksi nikamaa olisi ollut ylempänä kuin muut nikamat. Tunnin jälkeen pohdittiin oliko satula aiheuttanut sen patin.

Ohjaus tuntui välillä olevan aivan hukassa. Tällä kertaa en mennyt laukkaa ja se jäi vähän harmittamaan. Ensi tunniksi haluaisin koittaa Offia. Josko se olisi Unan ja Rubenin välimaastosta. :)

Nyt olisi mahdollisuus ratsastaa peräti kahdessa paikassa kilteillä maastovarmoilla hevosilla. Uskaltaisin kokeilemaan, jos joku kokenut ratsastaja tulisi mukaan. Toinen talli olisi  melkein naapurissa. Toivottavasti siellä on monen monta vuotta hevosia, että ehkä joskus sinne pääsisin ratsastelemaan.

Tavoitteita tällä hetkellä:

1. Saada laukka sujumaan (tähän taitaa auttaa vain treenaaminen)

2. Päästä kokeilemaan maastoilua (ja keksiä kenen kanssa)

3. Saada kroppa kierosta edes melko suoraksi (tähän ei tarvitse hevosta)

4. Saada kokemuksia mahdollisimman monilla eri hevosilla

Laskin muuten, että olen ratsastanut elämäni aikana 19. eri hevosella, jos ei talutusratsastuksia ja muita köpöttelyjä oteta lukuun. Oho, luulisi siinä olevan jo kokemusta kerrakseen, mutta tosi alkeissa sitä kuitenkin mennään. Mitä enemmän oppii, sen paremmin tajuaa miten vähän osaa.

Keskiviikon tuntia odotellessa jantus jaloin.

Taivas oli hienon näköinen. Yksikään pilvi ei osunut porottavan auringon eteen, ja kuuma tuli. Minun lisäksi oli vain toinen ratsastaja, se alkeistäti.

Aluksi mentiin taas käyntiä ja pujoteltiin tötteröitä. Ensin oli erimittaiset jalustimet ja pysähdyin niitä säätämään. Silti tunnuin olevani ihan vinossa. Opettaja Marjut sitten huomasi satulan olevan vähän vinossa. Johan helpotti ja suorassa jatkettiin.

Tehtiin ravipätkiä yhdellä pitkällä suoralla. Sitten mentiin ravissa koko ajan ja tehtiin voltteja. Tai ainakin yritettiin. Viimeksikään ei onnistunut ravissa pysyminen voltilla. Minun kädet ja jalat eivät tee yhteistyötä. Kun yritän asettaa hevosta ja käyttää ohjia niin pohkeet elävät omaa elämäänsä. Taisin saada tehtyä yhden ainokaisen voltin ilman siirtymisiä. Jee!

Sitten laukkaa!

Pyysin saada koittaa taas laukata. Jälleen oli suuria ongelmia saada Una nostamaan laukan. No, sen verran edistystä tapahtui, että lukuunottamatta ensimmäistä nostoa joka kerta sain nostettua laukan, vaikka se olikin vain muutaman askeleen mittainen. Yhden kerran taidettiin mennä peräti kolme askelta. Edelleen tuntuu, että nojaan hirmuisesti eteenpäin. Kuvassa en kuitenkaan näytä kovin etukenossa olevan. Toinen ongelma laukassa on etten saa Unaa pysymään uralla vaan se lähtee heti kohti keskustaa.

Jälleen tunti loppui aivan liian aikaisin. Seuraava ryhmä lähti maastoilemaan ja minä mietin koskahan sitä olisi niin taitava, että pääsisi itsekin.

Onneksi kaikki jännitys on tipotiessään. Tuntuu, että vauva-aika on pidentänyt pinnaa ja poistanut turhia jännityksiä. Vauva-aika toi myös monen monta liikakiloa. Raskaudesta onneksi ei kiloja jäänyt..

Seuraava tunti on keskiviikkona.